Kappaleet 1-6

Albumilta löytyy kaksitoista eri artistien tulkintaa suomalaisista klassikkokappaleista. Kappaleet kuvastaa erittäin hyvin albumin teemaa sekä nimeä.

Tällä sivulla on listattuna albumin kuusi ensimmäistä raitaa ja kerrottu niistä lyhyesti. Toiselta sivulta löytyy kuvaukset albumin lopuista kappaleista.

1. Lauri Tähkä – Peltoniemen Hintriikan surumarssi

Lauri Tähkä esittää erittäin hienon version sekä tulkinnan legendaarisesta kappaleesta. Kannattaa ehdottomasti kuunnella niin tämä kappale, kuin toki myös levyn muut tulkinnat.

2. Kari Tapio – Lumi teki enkelin eteiseen

Lumi teki enkelin eteiseen on kappale jonka lähes jokainen on joskus kuullut. Kari Tapio tekee siitä tulkinnallaan jos mahdollista vielä paremman ja syvällisemmän kuuloisen.

3. Katri Ylander – Joutsenlaulu

Yön tai oikeastaan Jussi Hakulisen Joutsenlaulu on myös yksi todellinen suomalainen klassikkokappale. Se on kappale, joka nousee monessa yhteydessä esiin suomalaisista kappaleista puhuttaessa.

Katri Ylander tulkitsee mahtavasti ja onnistuneesti levyllä tämän erittäin ison ja vaativan kappaleen.

4. Tuomari Nurmio – Yksinäinen

Tuomari Nurmio on suuri ja tunnettu lauluntekijä sekä laulaja. Tälle albumille Nurmio on käynyt luomassa Yksinäinen kappaleeseen täysin uuden tunnelman ja sisällön.

5. Siiri Nordin – Oi mutsi mutsi

Siiri Nordinilla on monia upeita omia kappaleita, mutta tälle albumille Siiri on käynyt tulkitsemassa klassikkokappaleen Oi mutsi mutsi.

En tiedä onko kappale parempi vai huonompi kuin alkuperäinen, mutta ainakin se on pirteä ja erilainen. Kannattaa ehdottomasti kuunnella tämäkin levyä läpi käydessä.

6. Kari Tapio & Ville Valo – Täällä Pohjantähden alla

Kari Tapio on levyllä mukana kahdessa kappaleessa ja se ei ole ainakaan huono asia. Jos oli Lumi teki enkelin eteiseen mahtava tulkinta niin jotain vielä upeampaa on Ville Valon kanssa yhdessä laulettu klassikkokappale Täällä Pohjantähden alla.